Esekon tarina
Pojasta polvi paranee
Isoisäni oli karjalainen, vaimonsa Parkanosta löytänyt mies. Perustivat yhdessä maatilan Parkanoon, joka on edelleen toiminnassa. Isoisäni oli paitsi maatilan isäntä, myös aikamoinen keksijä. Olihan tuolloin pulaa kaikesta ja maatilallisen piti olla luova pärjätäkseen sodan jälkeen maaseudulla. Ei ollut sellaista asiaa mitä isoisä ei ratkaissut jollain konstikkaalla tavalla. Näin syntyi aina jotain toimivaa ja hauskaa ihmeteltävää. Isoisäni oli myös puutöiden ja metsätöiden taitaja, omalta sahalta saatiin tarpeet useampaankin mökkiin.
1952 syntyi tälle maatilalle isäni, elämä maatilalla antoi avaimet luovuudelle ja niin kuin sanotaan ”pojasta polvi paranee”. Isästäni kasvoi nopeasti kirvesmies ja puutöiden ammattilainen, jolta ei ikinä konstit ole loppuneet. Isäni löysi elämänsä rakkauden Pohjanmaalta ja rakensivat tietysti omista puista talonsa Ylöjärvelle. Tarvittiinhan kasvavalle Tampereelle tosi osaajia.
Minun syntymäni
Nuoresta pojasta asti isäni on ollut minulle esimerkki ja oppi-isä. Työkoneet ja puukot tulivat tutuksi jo lapsena, isäni ei koskaan sanonut ”älä vain tee, se on vaarallista”, vaan neuvoi ja opetti, kuinka työkalu pysyy kädessä. Isäni otti aina mukaansa ihan oikeille työmaille, kyllähän sitä kaupungilla välillä joku asiakas ihmetteli, kun pikkupoika sekoitti laastia itsensä kokoisella vispilällä. Mieluummin lähdin isäni matkaan töihin kuin kouluun, todisteeksi siitä opettajalle kirjattiin vihkoon puumerkki HK.
Maailma avautui
Jo 7-vuotiaana minulle oli selvää, että minusta tulee isoisäni ja isäni työn jatkaja. Opin isäni matkassa vuosien varrella erilaisilla työmailla, kuinka asioita tehdään ja ongelmat ratkaistaan. Aina ei ollut oikeita työkaluja tai tarvikkeita, elettiin vielä lama-aikaa. Sanonta ”mitään ei saa heittää hukkaan, sitä voi vielä tarvita”, iskostui mieleeni. Olen jos toisenkin vanhan naulan suoristanut. Vuosien varrella opin isältäni niksit ja niksien niksit.
Isälläni on ollut nuoresta asti perinnöllinen silmäsairaus ja jäi huonon näkökyvyn takia virallisesti eläkkeelle vuonna 1995. Minun oli aika jatkaa kouluun teoriaa lukemaan.
Loukkaantuminen
Vuosi 2001 muutti elämäni. Mursin selkärankani pudottuani rakennustyömaalla, tuloksena alaraajahalvaus. Elämä pysähtyi hetkeksi, kuntoutuminen ja matkustelu vei aluksi aikani ja ajatukseni, pitihän sitä henkistä ja fyysistä voimaa saada jostakin.
Hiljalleen jäin takaisin aloilleni ja palasin tietysti rakentamisen pariin. Huomasin että minähän voin rakentaa näinkin. Kun menee lattialle istumaan ja joku ojentaa tarvikkeita, voi esimerkiksi laatoittaa. Suunniteltiin, rakennettiin ja remontoitiin sitä sun tätä. Autotalleja, asuntoja sekä uusia että vanhoja, saunoja, kylpyhuoneita, sisustuksia ym. Välillä kaivettiin kaivinkoneella vuosi jos toinenkin. Jossain vaiheessa tajusin että rakastan kyllä tätä työtä, mutta ei tästä ole enään minulle oikeaksi työksi. Jäin tyhjän päälle miettimään, mietin miten ja mihin puran tämän intohimon, taidon ja opin.
Vammaisuus on mahdollisuus
En ennen ollut edes ajatellut työtä vammaisuuteen liittyvissä asioissa. Toki olin seurannut vammaisuuteen liittyviä asioita, mutta en ollut pysähtynyt miettimään niitä.
Tänä vuonna esteettömyyden kutsu kävi. Suunniteltiin ja rakennettiin täysin esteetön vene, ensimmäinen laatuaan. Suunnittelimme myös Tampereen kaupungille esteettömän venelaiturin Naistenlahteen. Huomasin että kun yhdistän vammaisuuteni, rakentamisen jalon taidon ja kourallisen isoisän viisautta, voin luoda helposti esteettömyyteen uusia asioita ja ratkaista ongelmia. Voin myös itse testata, että ne todella toimivat.
Lamppu syttyi
Etsin ja imin tietoa vammaisuuteen liittyvistä asioista ja huomasin, tämähän on täysin oma maailmansa ja valtava globaali bisnes. Vammaisia on näköjään muitakin kuin minä ja ne, jotka olen joskus nähnyt, meitä on maailmassa yli miljardi. Huomasin myös, että vammaisuuteen liittyvä esteettömyys on vielä täysin ”lasten kengissä”, mutta kehitys on kasvamassa huimaa vauhtia. Vammaiset nyt vaan tarvitsevat erityisiä juttuja ja sen pitäisi olla meille kaikille ihan normaalia.
Hautasin viimein rakennus urani ja päätin ryhtyä hyökkäykseen. Uskon, että minulla on tälle alalle todella paljon annettavaa ja näin siitä syntyi Eseko.
Tavoitteeni on rakentaa ja suunnitella esteettömyyteen paljon uusia asioita ja innostaa ihmisiä näkemään asioita eri tavalla. Uskon vuosikymmenien kokemuksen rakentamisesta ja vammaisuudesta olevan kombinaatio, minkä tässä maassa vain harva omaa. Haaveeni on yhdistää vammaiset ja yritykset. Vammaisuudessa on paljon hyödyntämätöntä voimaa ja potentiaalia. Uskon että aina kun yritys tai yhteisö huomio palveluissaan erityisesti vammaisuuden, kaikki voittaa.
Esteettömyydessä ei ole niin vaikeaa asiaa tai ongelmaa mitä en osaisi ratkaista. Joten jos haluat parasta, hyppää kyytiin!
Heikki Konttinen
Tulen mielelläni puhumaan esteettömyydestä
Pyydä minut puhumaan ja lisäämään tietoa esteettömyydestä suunnitelmien tueksi. Innosta tiimiäsi tai koko organisaatiotasi ymmärtämään esteettömän ja saavutettavan ympäristön merkitys. Tarinani ja oman kokemukseni kautta lupaan lisätä, että suunnittelun arvo nousee uudelle merkityksekkäämmälle tasolle.